Liittymismaksujen määräytymisperusteet


Vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymät: 

Liittymismaksulla katetaan laitoksen toiminta-alueen vesihuoltoverkoston rakentamiskustannuksia. Liittymismaksu oikeuttaa kiinteistön liittymään laitoksen vesijohtoon, jätevesiviemäriin ja hulevesiviemäriin sekä käyttämään laitoksen palveluja. Liittymismaksu on siirto- ja palautuskelpoinen maksu, joten siihen ei sisälly arvonlisäveroa. Liittymisoikeus siirtyy kiinteistön luovutuksen yhteydessä uudelle omistajalle.

Liittymismaksu laskutetaan uudelta liittyjältä, kun liittyjän ja laitoksen välinen liittymissopimus on allekirjoitettu. Liittymismaksun lisäksi laitos perii liittyjältä tonttijohtojen rakentamisesta ja / tai liittämisestä palveluhinnaston mukaiset maksut.

Jos vanha rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan uusi rakennus, liittyjä tekee uuden liittymissopimuksen laitoksen kanssa. Aikaisemmin maksettu liittymismaksu huomioidaan uuden rakennuksen liittymismaksua määrättäessä. Tonttijohtojen rakentamisessa noudatetaan palveluhinnaston mukaisia taksoja.

Liittymismaksu koskee myös niitä vanhoja rakennuksia, jotka eivät ole olleet aikaisemmin vesijohdon ja / tai viemäriverkon piirissä, mutta liittyvät niihin 1.1.2006 jälkeen. Tonttijohtojen rakentamisessa noudatetaan palveluhinnaston mukaisia taksoja.

LIITTYMISMAKSUN MÄÄRÄYTYMINEN

Liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palvelujen käytön perusteella. Maksun perusteena on laskennallinen kerros-m2 eli kerrosala kerrottuna kiinteistötyypistä riippuvalla kertoimella. Omakoti- ja paritaloilla liittymismaksu määräytyy kerrosalan tai asuntojen lukumäärän perusteella porrastetulla tasataksalla.

Liittymismaksu määräytyy rakennuslupapäätöksessä olevan rakennuksen lämpimien tilojen kerrosalan mukaan. Kerrosalaa laskettaessa ei omakotitaloissa kuitenkaan oteta huomioon lämmintä autotallia.

LISÄLIITTYMISMAKSU

Lisäliittymismaksua peritään, kun liittymismaksun perusteet kiinteistöllä muuttuvat eli rakennusta laajennetaan tai sen käyttötarkoitus muuttuu. Lisäliittymismaksua peritään liittymismaksuperusteiden mukaisesti kulloinkin voimassa olevilla hinnoilla ja laajennuksen osalta silloin, kun sen suuruus on vähintään 10 % tai vähintään 50 m2. Tämä ei koske yksityiskäytössä olevia vapaa-ajan rakennuksia. 

LIITTYMISMAKSU LASKETAAN SEURAAVASTI:

1. OMAKOTI- JA PARITALOT

Liittymismaksu määräytyy seuraavasti:

L = k  x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
y = yksikköhinta

k = 1,00, kun omakotitalon kerrosala on <= 150 m2
k = 1,25, kun omakotitalon kerrosala on   > 150 m2
k = 1,50  paritaloilla, kun asuntojen kerrosala on <= 150 m2
k = 1,25x1,50  paritaloilla, kun asuntojen kerrosala on > 150 m2

y / vesi = 900 €
y / viemäri= 1 400 €
y / hulevesi =  700 €

"Kakkosasunto"                vesi            jäte             hulevesi

...  70 m2                       450,00          700,00          350,00
71 ...150 m2                   900,00       1 400,00          700,00
151 m2 ....                   1 125,00       1 750,00          875,00 

"Kakkosasunto" tarkoittaa rakennetulle omakotitontille rakennettavaa, päärakennuksesta irrallaan olevaa rakenuusta, johon tulee asunto.

2. RIVITALOT

Liittymismaksu määräytyy seuraavasti:

L = k x A  x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2

k = 5 alle 600 k-m2:n osalta
k = 3 yli   600 k-m2:n osalta

y / vesi = 1,30 €
y / viemäri = 2,10 €
y / hulevesi = 1,10 €

Pienin laskennallinen kerrosala on 300 m2.

3. KERROSTALOT JA ASUIN-LIIKERAKENNUKSET

Liittymismaksu määräytyy seuraavasti:

L = k x A x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2

k = 4
y / vesi = 1,30 €
y / viemäri = 2,10 €
y/ hulevesi = 1,10 €
 
Pienin laskennallinen kerrosala on 500 m2.

4. LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET, JULKISET RAKENNUKSET

Liittymismaksu määräytyy seuraavasti:

L = k x A x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2

k = 3
y / vesi = 1,30 €
y / viemäri = 2,10 €
y / hulevesi = 1,10 €
 
Pienin laskennallinen kerrosala on 500 m2.

5. TEOLLISUUSRAKENNUKSET

Liittymismaksu määräytyy seuraavasti:

L = k x A x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2
  
k = 1,5, kun kiinteistöllä käytetään vain talous- ja / tai saniteettivesiä
k = 3, kun vettä käytetään myös prosessissa ja / tai pesuvetenä
y / vesi = 1,30 €
y / viemäri = 2,10 €
y / hulevesi = 1,10 €
 
Pienin laskennallinen kerrosala on 500 m2.

6. MAATALOUDEN TUOTANTORAKENNUKSET, HEVOSTALLIT

L = k x A x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2

k = 5 alle 500 k-m2:n osalta
k = 2 yli   500 k-m2:n osalta

y / vesi = 1,30 €

Pienin laskennallinen kerrosala on 100 m2.

7. VAPAA-AJAN RAKENNUKSET

a) yksityiskäytössä olevat

Liittymismaksu vesijohtoon 1500 €
Liittymismaksu viemäriin     3000 €

b) muut vapaa-ajan rakennukset

L = k x A x y

k = kiinteistötyypin mukainen kerroin
A = rakennuksen kerrosala
y = yksikköhinta € / k-m2

k = 6 
y / vesi = 2,60 €
y / viemäri = 5,20 €

Pienin laskennallinen kerrosala on 120 m2.

8. ERITYISKOHTEET

P-alueet, katu- ja puistoalueet sekä muut erityiskohteet:
Huleveden liittymismaksu määrätään tapauskohtaisesti
pinta-alaperusteisena maksuna.

9. SIIRRETTÄVÄT TILAT

Siirrettävien tilojen liittymismaksut lasketaan samalla kaavalla kuin vastaavassa käytössä olevien pysyvien rakennusten liittymismaksut. Siirrettävien tilojen liittymismaksut ovat siirtokelpoisia, mutta eivät palautuskelpoisia. Liittymismaksuihin lisätään kulloinkin voimassa oleva arvonlisävero. Näitä ovat mm. parakkikoulut ja -toimistot.


LIITTÄMISKOHTA JA MUUT TONTTIJOHTOJA KOSKEVAT EHDOT
 

Liittämiskohdassa tonttijohtojen kunnossapitovastuu siirtyy vesihuoltolaitokselta liittyjälle. Liittämiskohdan määrää aina vesihuoltolaitos.

Tonttijohtojen rakentamisen liittämiskohdasta kiinteistölle voi toteuttaa laitos tai rakennuttajan muu urakoitsija. Tonttijohtojen rakentamiskustannuksista vastaa liittyjä. Tonttijohtojen liittämistyön tekee aina laitos ja laskuttaa työstä liittyjää palveluhinnaston mukaisesti.

Talosulkuventtiilin omistaa, asentaa ja kunnossapitää laitos.

Kiinteistön vesimittarin sekä sulku- ja takaiskuventtiilin hankkii ja asentaa kustannuksellaan laitos.  Kiinteistöjen vesimittarit omistaa ja kunnossapitää laitos. Vesimittarin sulku- ja takaiskuventtiilien kunnossapidosta vastaa liittyjä.

Asemakaava-alueella liittämiskohta:

Kiinteistön liittämiskohta on runkoviemärin kaivo ja runkovesijohto.

Asemakaava-alueiden ulkopuolella liittämiskohta:

Kiinteistön viemärin liittämiskohta on runkoviemäri tai sen kaivo ja vesijohdon liittämiskohta 25 metrin etäisyydellä siitä rakennuksesta, jossa vesimittari on.

Muun osan jakeluverkosta tulevaa vesijohtoa omistaa ja kunnossapitää laitos, vaikka liittyjän kustannuksella olisi rakennettu pitemmästikin vesijohtoa.